Omavalvonnan kohteen tulee varmistaa, että tietoturvasuunnitelma toteutuu kaikissa sen palveluyksiköissä ja muiden sen lukuun palveluiden tuottamiseen tai toteuttamiseen osallistuvien tahojen toiminnassa.
Kaikkien sosiaalihuollon asiakastietojen ja potilastietojen käsittelyn osapuolien vastuut tulee olla selkeästi määritelty. Osa kuvatuista tai vaadituista asioista voi olla jonkun muun kuin omavalvonnan kohteen itsensä vastuulla erilaisten järjestelyjen (esimerkiksi palveluhankinta, yhtymä, sovellusvuokraus) kautta.
Jos tietoturvasuunnitelmaan kuuluvia vastuita on jonkun muun kuin omavalvonnan kohteen itsensä vastuulla, vastuut on määriteltävä osapuolten välisissä toimeksianto- tai muissa sopimuksissa. Selkeät tietoturvan ja asiakastietojen käsittelyn vastuut tulee ulottaa koskemaan myös alihankkijoita ja muita mahdollisia sopimuskumppaneita. Sopimuksista tulee myös ilmetä, mihin toimiin osapuolet ryhtyvät, jos tietoturvassa ilmenee puutteita, ongelmia tai toteutuneita riskejä.
Palvelunantajalla on oltava sopimus muiden sen asiakas- tai potilastietojärjestelmiä käyttävien palvelunantajien ja mahdollisten ulkopuolisten ammatinharjoittajien keskinäisten vastuiden osalta asiakastietojen käsittelystä ja tietoturvallisuuden varmistamisesta.
Tietoturvallisuuden omavalvonnan kohde vastaa tietoturvasuunnitelmasta myös tilanteissa, joissa se hankkii käyttöympäristön tai tietotekniikkapalveluita esimerkiksi ostopalveluina muilta palveluiden antajilta tai tietojärjestelmäpalvelujen tuottajilta.
Keskinäisillä sopimuksilla ei kuitenkaan voida määritellä tai sopia vastuista asiakastietolaissa määritellystä poikkeavasti.
Tietoturvasuunnitelman varsinaisen sisällön tai siinä viitatuissa dokumenteissa esitetyn sisällön pohjalta on tarvittaessa pystyttävä todentamaan omavalvontaan liittyvät asiat: Tietoturvasuunnitelma on laadittu, se sisältää suunnitelmalta edellytettävät asiat tämän määräyksen mukaisesti, miten suunnitelmaa säännöllisesti päivitetään ja miten sen toteutumista seurataan. Palvelunantajan on pystyttävä osoittamaan tietoturvasuunnitelman olemassaolo, asianmukaisuus ja toteuttaminen esimerkiksi valvontaviranomaisille myös niissä tilanteissa, joissa palvelunantaja ei itse tuota palveluita. Myös tällöin on kuvattava ja pystyttävä tarvittaessa todentamaan, kenen vastuulle asian kuvaaminen tai toteuttaminen kuuluu ja miten on varmistuttu siitä, että asia on kuvattu tai toteutettu vaaditulla tavalla.
Organisaation on luotava ja ylläpidettävä tietoturvasuunnitelmaa.
Asiakastietolain 27 §:n mukaisesti palvelunantajan on laadittava tietoturvaan ja tietosuojaan sekä tietojärjestelmien käyttöön liittyvä tietoturvasuunnitelma.
Tämän määräyksen(MÄÄRÄYS 3/2024) mukaista tietoturvasuunnitelmaa ei tule sisällyttää tai yhdistää julkaistaviin tai julkisesti saatavilla oleviin omavalvontasuunnitelmiin. Tietoturvasuunnitelmaa ja siinä viitattuja liitedokumentteja tulee käsitellä ja säilyttää ottaen huomioon tarvittava suojaaminen sivullisilta ja tarvittaessa niihin tulee merkitä salassa pidettävä -tieto
The organization must operate, maintain, and continuously develop a security management system.
The boundaries and scope, contents, role, cumulative implementation information and other necessary descriptive information related to the management system must be clearly documented.
A supplier agreement will be drawn up with all partners directly or indirectly involved in the processing of data. The aim is to ensure that there is no misunderstanding between the organization and the supplier of parties' obligations regarding to complying with security requirements.
The organization shall include in the supplier agreement, as appropriate:
The organization must maintain a list of partners who have access to confidential information. System vendors and processors of personal data are listed separately from other stakeholders because they play an active role in the processing of data.
Organization's top management sets security objectives. Security objectives meet the following requirements:
In connection with the documentation of security objectives, the necessary top-level improvements and tasks, needed resources, responsible persons, due dates and methods for evaluating the results in order to achieve the objectives are also defined.
Top management must ensure clear responsibilities / authority on at least the following themes:
The ISMS theme owners are presented on the desktop of the management system and in the Information security policy report.
In addition, top management shall ensure that all roles relevant to information security, as well as related responsibilities and authorities, are defined and communicated. It is also important to recognize the roles and responsibilities of external partners and providers.
The ISMS should monitor the implementation of the tasks and guidelines recorded therein.
The task owner should regularly review the implementation status of the ISMS as a whole.
In Cyberday, all frameworks’ requirements are mapped into universal tasks, so you achieve multi-framework compliance effortlessly.